Etusivu

Mitä partiossa tehdään

Tavallista peruspartiota ovat viikoittaiset kokoukset, joissa opetellaan uusia partiotaitoja leikkien ja itse tehden. Partion huipennuksia ovat leirit ja retket. Oulun Metsänkävijöillä on Kiimingissä hieno partiokämppä, Myllykarhu, jonne retket usein suuntautuvat. Joka kesä lippukunta järjestää pitemmän kesäleirin tai osallistuu partiopiirin tai Suomen Partiolaisten kesäleirille.

Lippukunta

Oulun Metsänkävijät perustettiin vuonna 1917 ja on yksi Oulun vanhimpia partiolippukuntia. Metsänkävijälippukuntia on muuallakin Suomessa, yhteensä 23 kappaletta. Oulun Metsänkävijät kuuluu alueen partiopiiriin, Pohjanmaan Partiolaisiin ja Suomen Partiolaisiin. Pidämme yhteyttä muihin partiolippukuntiin ja järjestämme usein yhteisiä tapahtumia esimerkiksi Oulun Valppaiden kanssa.

Tule mukaan

Partio on hauska ja monipuolinen harrastus, jossa tekemistä riittää vaikka koko loppuelämäksi.

Partiossa saat uusia kavereita ja opit muun muassa luonnossa toimimista sekä pääset toteuttamaan itse erilaisia retkiä ja tempauksia yhdessä partiokavereidesi kanssa. Partio on täynnä ystävyyttä, naurua, seikkailua, yhdessä tekemistä, luonnosta nauttimista sekä unohtumattomia elämyksiä.

Partio on kaikille avoin harrastus kieleen, uskontoon ja taustaan katsomatta. Partiotoiminnalle keskeistä ovat viikoittaiset kokoontumiset oman ryhmän kanssa sekä viikonloppuretket ja pidemmät leirit.

Oulun Metsänkävijät on poikalippukunta, joten mukaan pääsee kaikki ykkösluokan aloittaneet ja sitä vanhemmat pojat. Tytöille suositelemme sisarlippukuntaamme Oulun Valppaita.

Jos partioharrastus kiinnostaa, ota yhteyttä lippukunnanjohtajaamme:
Lauri Keränen
p. 040 7646130
lpkj@oulunmetsankavijat.net

Partioon voi tulla mukaan pitkin vuotta, mutta paras aika aloittaa on syksyllä.

Tänä syksynä uusien partiolaisten vastaanottoilta järjestetään kauden avauksen yhdeydessä ti 22.8.2023 klo 18 Pikkukankaan puistossa (Raksilan uimahallin takana oleva mäki).

Jäseneksi voi ilmoittautua myös suoraan partiorekisteri Kuksassa. Tätä ennen kannattaa varmistaa lippukunnanjohtajalta, että ryhmässä on tilaa.

Tapahtumat

Alla olevasta taulukosta näet syksyn 2023 tärkeät päivämäärät. Huomioithan, että kaikki tapahtumat eivät koske kaikkia ikäkausia. Retkikirjeet ja muut tapahtuman tarkemmat tiedot julkaistaan noin kuukausi ennen tapahtumaa. Lisätietoja ja Kuksa -ilmoittautumislinkin saat klikkaamalla tapahtumaa.

Ennen ensimmäistä retkeä kannattaa lukea vinkkejä tästä.

Ryhmien omat toimintasuunnitelmat löytyvät Ryhmät -sivulta.

Päivämäärä Tapahtuma Paikka Kohderyhmä
22.8 klo 18-19.00 Lippukunnan kauden avaus Pikkukankaanpuisto Kaikki
26.8-28.8 Melontareissu Oulanka joki Tarpojat +
9-11.9 Puutarhayhdistys ja Suokerho Myllykarhu Suokerho ja Puutarhanyhdistys
16-18.9 Isännät/penskat Myllykarhu Tarpojat
23-25.9 Jääkarhut Myllykarhu Seikkailijat
30.9-2.10 Oravat Myllykarhu Sudenpennut
4.10 Aluetapaaminen ei paikkaa Johtokolmikko
5.10 Rumputusrankkuri Jossakin kaikki
8.10 KITT ei paikkaa Tarpojat
14-16.10 Karhunpennut Myllykarhu Sudenpennut
21-23.10 Leimahdus Myllykarhu Vaeltajat
VK 43 SYYSLOMA
4-6.11 Syysleiri Myllykarhu kaikki
6.12 Itsenäisyyspäivän juhla Keskustan seurakuntatalo kaikki

Ryhmät

Partiotoiminta Oulun Metsänkävijöissä tapahtuu partio-ohjelman mukaisissa ikäryhmissä. Partiopolulla edetään sudenpennuista seikkailijoihin, tarpojiin, samoajiin ja vaeltajiin.

Tällä sivulla on syksylle 2023 suunnitellut ryhmät. Yksityiskohdat tarkentuvat suunnittelun edetessä. Ryhmien toimintasuunnitelmat päivitetään sivulle myöhemmin.

Viikkokokoukset alkavat syyskuun alussa 28.8 alkavalla viikolla.

Sudenpennut (7-9v)

Mahdollinen uusi sudenpenturyhmä
Kokoukset tiistaisin aika joko 18-19 tai 19-20.
Johtajat
Ukko Peurakoski, Ahti Haanperä, Rauli Moilanen

Oravat
Kokoukset tiistaisin klo 18-19.
Johtajat
Ukko Peurakoski, Ahti Haanperä, Rauli Moilanen

Seikkailijat (10-12v)

Jääkarhut
Kokoukset maanantaisin klo 18-19.
Johtajat
Janne Partala ja Arttu Tanner

Tarpojat (13-15v)

Kingit
Kokoukset maanantaisin klo 19-20.
Johtajat
Lauri Karhu, Okko-Pekka Häkkinen, Arttu Alanärä, Linus Kantola

Feeniksit
Johtajat, Partiopenskat: Antti Näpänkangas, Sampo Sepänheimo, Elias Mäkelä, Tuomas Kaitera
Kokoukset torstaisin klo 18-19

Daltonit
Johtajat, Isännät: Johannes Liisanantti, Samuli Härkönen, Daniel Mustajärvi ja Väinö Kallio
Kokoukset torstaisin klo 19-20

Samoajat(15-17v)

Suokerho
Kokoukset sovittuna aikana

Puutarhayhdistys
Kokoukset sovittuna aikana

Vaeltajat (18-22v)

Leihmahdus
Kokoukset sovittuna aikoina.

Ota yhteyttä

Lauri Keränen
040 7646 130
Lippukunnanjohtaja

Janne Partala
Pestijohtaja

Arttu Tanner
040 8275 446
Ohjelmajohtaja

Roy Mattson
040 8352 598
Tuen puheenjohtaja
Myllykarhun varaukset